Miksi poistuin kesken palautetunnin? Siksi, että tänään
tulin opiskelemaan, enkä oppinut. Hetken poistuminen tuntui
mielenosoitukselta.
Perustelen. Opiskelen journalismia. Opiskelen siksi, etten
osaa ja tahdon oppia. En koe oppivani mitään siitä, että kuuntelen kun
luokkakavereideni töitä kehutaan.
Ja niitähän kehuttiin. Kuvat olivat teräviä ja niissä oli
kauniit värit. Tekstistä sai selvää ja jutussa oli väliotsikot.
No sehän on sitten journalismia.
Tai sitten kuvissa pönötti tietokoneen näppäimistö. Kuvalla
olisi voinut kuvittaa, mitä tahansa juttua, liittyi se sitten joka syksyiseen
flunssakauteen tai nettipiratismiin.
Tai niin ainakin luulen, mutta olen vasta opiskelija,
mistäs vielä tiedän mitään.
Jos luokkamme olisi oikeasti ansainnut vain ja ainoastaan
kaikki maailman kehut, olisimme varmasti jo päätoimittajia kaikki.
Annamme opiskelijatovereillemme palautetta jo ennen
varsinaista palautehetkeä. Ymmärrän siis, ehkä jotenkin, etteivät opiskelijat
anna palautetta toisilleen enää siinä vaiheessa kun juttu on valmis. Jos
opettaja kuitenkin voisi paneutua juttuun sen verran, että keksisi edes yhden
asian, jonka opiskelija voisi seuraavan kerran tehdä paremmin. Siksi kai meitä
opettaa pitkän uran journalismin ammattilaisina tehneet, että he osaavat.
Jakaisivat siis osaamistaan. Enkä edes tarkoita olla sarkastinen.
Oman kokemukseni mukaan luokkamme työjälki menisi läpi
monessa lehdessä. Mielestäni voitaisiin sitten kehua heitä, joille se taso
riittää.
Olen miettinyt, että johtuuko kritiikittömyys opettajien
osallistumisesta jokaiseen juttuun? Entä jos jokaisen pitäisi koulussa saada
tehdä kaikki virheet ja huomata itse miten käy, kun asian tekee noin, kun se
pitäisi tehdä näin.
Kävin keskustelua aiheesta opiskelijatovereideni kanssa.
Heidän mielestään luokkamme pitää vain antaa vertaistukea ryhmän sisällä, eikä
opettajien pidä olla ankaria, koska joku voi loukkaantua. Ja kenellekään ei saa
olla ilkeä.
Aloitettaisiinko opiskelu luennosta, joka käsittelisi sitä,
miten palautetta voidaan antaa työstä, eikä sen tekijästä. Sitten vasta
mentäisiin itse asiaan. Ai niin, jokaisen kurssin alussa onkin jo puhuttu
palautteen
antamisesta ja saamisesta.
Ja sitten some
Luokallani on 30 ihmistä, kun mukaan lasketaan edelliseltä
vuosikurssilta muutama meidän kelkkaan hypännyt. Jos käytämme kolmena koulupäivänä
puolituntia siihen, että mietitään sosiaalisenmedian syvintä olemusta, se tekee
yhteensä 45 tuntia aivotyöskentelyä.
45 tuntia. Sillä saatiin viime viikolla lehden tileille
muutama päivitys ja yksi kuva.
Lehti ei ole riippuvainen lukijoista, koska ei elä
mainosrahalla. Lukijoita lehdellä kuminkin on joka vuosi opiskelijoiden
lähipiiristä. Jotkut ammattilaiset seuraavat ammattinsa vuoksi. Tarvitaanko
silti 45 työtuntia mietintää, mitä opiskelijalehti twiittaa? Twiitit joka
tapauksessa kirjoittaa muutenkin sosiaalisen median hypessä lilluvat yhteisömme
jäsenet. Muille juttu on yhtä kiinnostava kuin koivunkanto kultakalalle.
Olkoon tämä keskustelunavaus. Varmasti kaivan verta nenästä, mutta Puusaa lainatakseni: Oli kirjoitettava voidakseni katsoa itseäni pelistä.
Muuten lähtisin toisenkin kerran.