Poistuin, osoitin mieleni

Miksi poistuin kesken palautetunnin? Siksi, että tänään tulin opiskelemaan, enkä oppinut. Hetken poistuminen tuntui mielenosoitukselta.

Perustelen. Opiskelen journalismia. Opiskelen siksi, etten osaa ja tahdon oppia. En koe oppivani mitään siitä, että kuuntelen kun luokkakavereideni töitä kehutaan.

Ja niitähän kehuttiin. Kuvat olivat teräviä ja niissä oli kauniit värit. Tekstistä sai selvää ja jutussa oli väliotsikot.

No sehän on sitten journalismia.

Tai sitten kuvissa pönötti tietokoneen näppäimistö. Kuvalla olisi voinut kuvittaa, mitä tahansa juttua, liittyi se sitten joka syksyiseen flunssakauteen tai nettipiratismiin.

Tai niin ainakin luulen, mutta olen vasta opiskelija, mistäs vielä tiedän mitään.

Jos luokkamme olisi oikeasti ansainnut vain ja ainoastaan kaikki maailman kehut, olisimme varmasti jo päätoimittajia kaikki.

Annamme opiskelijatovereillemme palautetta jo ennen varsinaista palautehetkeä. Ymmärrän siis, ehkä jotenkin, etteivät opiskelijat anna palautetta toisilleen enää siinä vaiheessa kun juttu on valmis. Jos opettaja kuitenkin voisi paneutua juttuun sen verran, että keksisi edes yhden asian, jonka opiskelija voisi seuraavan kerran tehdä paremmin. Siksi kai meitä opettaa pitkän uran journalismin ammattilaisina tehneet, että he osaavat. Jakaisivat siis osaamistaan. Enkä edes tarkoita olla sarkastinen.

Oman kokemukseni mukaan luokkamme työjälki menisi läpi monessa lehdessä. Mielestäni voitaisiin sitten kehua heitä, joille se taso riittää.

Olen miettinyt, että johtuuko kritiikittömyys opettajien osallistumisesta jokaiseen juttuun? Entä jos jokaisen pitäisi koulussa saada tehdä kaikki virheet ja huomata itse miten käy, kun asian tekee noin, kun se pitäisi tehdä näin.

Kävin keskustelua aiheesta opiskelijatovereideni kanssa. Heidän mielestään luokkamme pitää vain antaa vertaistukea ryhmän sisällä, eikä opettajien pidä olla ankaria, koska joku voi loukkaantua. Ja kenellekään ei saa olla ilkeä.

Aloitettaisiinko opiskelu luennosta, joka käsittelisi sitä, miten palautetta voidaan antaa työstä, eikä sen tekijästä. Sitten vasta mentäisiin itse asiaan. Ai niin, jokaisen kurssin alussa onkin jo puhuttu palautteen 

antamisesta ja saamisesta.

Ja sitten some

Luokallani on 30 ihmistä, kun mukaan lasketaan edelliseltä vuosikurssilta muutama meidän kelkkaan hypännyt. Jos käytämme kolmena koulupäivänä puolituntia siihen, että mietitään sosiaalisenmedian syvintä olemusta, se tekee yhteensä 45 tuntia aivotyöskentelyä.

45 tuntia. Sillä saatiin viime viikolla lehden tileille muutama päivitys ja yksi kuva.

Lehti ei ole riippuvainen lukijoista, koska ei elä mainosrahalla. Lukijoita lehdellä kuminkin on joka vuosi opiskelijoiden lähipiiristä. Jotkut ammattilaiset seuraavat ammattinsa vuoksi. Tarvitaanko silti 45 työtuntia mietintää, mitä opiskelijalehti twiittaa? Twiitit joka tapauksessa kirjoittaa muutenkin sosiaalisen median hypessä lilluvat yhteisömme jäsenet. Muille juttu on yhtä kiinnostava kuin koivunkanto kultakalalle.

Olkoon tämä keskustelunavaus. Varmasti kaivan verta nenästä, mutta Puusaa lainatakseni: Oli kirjoitettava voidakseni katsoa itseäni pelistä.

Muuten lähtisin toisenkin kerran.

Homo jo kuudennessa polvessa

Kaveripiiriini kuuluu monta homoa. Yllätys varmaan: Heillä on kaikilla heterovanhemmat. Yksikään ei ole homoisän ja lesboäidin tuotos. Luulisin, että tuolla kombolla tulisi kaikkein todennäköisimmin heteromuksuja.

Yllätys tämäkin: Homot eivät ole kiinnostuneet kaikista miehistä. Kuten et varmaan sinäkään ole kiinnostunut naapurirapun sievästi alkoholisoituneesta ja parrakkaasta marjaleenasta.

Joten voit aivan hyvin mennä uimahalliin pelkäämättä, että joku homo kuolaisi vyönsoljen alleen peittävän kauniin kaljavatsakumpusi perään. Tai pubilihaksen, niinkuin itse sitä leikkisästi kutsut.

Homo ei vilkuile peräsintäsi kun vaaput pubista kotiin ja lantiosi keinuu kuin pienellä bambilla, vaikka kuinka oletkin treenannut ja harrastanut penkkiurheilua.

Homous ei tartu kuin narkolepsia THL:n hyväksymistä rokotteista. Jos tartuntaa pelkäät, siihen pelkoon on syy. Et ole hetero, vaan umpihetero, korostaaksesi omaa heterouttasi, että se peittäisi alleen sen, mitä et voi edes itsellesi myöntää.

En suosittele homoja koskevia aivopieruja, ennen kuin omat lapsesi juoksevat naisissa. Et voi olla varma, ettei oma poikasi tahdo nelivuotiaana leikkimään takapihalle naapurin Hilman kanssa kotia ja kysy: - Saanks mä olla äiti?

Face it: heterot synnyttävät homoja!

Turun Joukkoliikenne

Muutamia lämminhenkisiä huomautuksia toiminnastanne.

Olen kotona ja todella väsynyt – Turun joukkoliikenteeseen. Puolituntia sitten lähdin energiaa puhkuen bussipysäkille, olin matkalla salille. Turun Joukkoliinenne ei suonut minulle kuntosalikäynnin iloa.

25 minuutin kymmeneen asteen pakkasessa seisominen tosin kävi treenistä. Ajamaton vuoro kasvattaa luonnetta, nostaa vitutuksen sietokykyä, opettaa kärsivällisyyttä ja kylmyydensietokykykin paranee. Mahtavia kasvattavia ominaisuuksia firmalta, jonka perusfunkio kai pitäisi olla maksavien asiakkaiden kuljettaminen maksua vastaan paikasta toiseen sovitun aikataulun mukaisesti.

Ja se vitutus, minkä ajamaton vuoro saa aikaan, nostaa kivasti myös verenpainetta. Tiedän taas eläväni.

Jos vuoroja ei voida ajaa, ne kannattaa ystävällisesti jättää mainitsematta aikataulussa. Vihjaan nyt, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta.

Pyydän jo etukäteen anteeksi, että aion mainita Helsingin ja verrata turkua siihen. Sillä ei tässä kaupungissa irtopisteitä yleensä saa, teen sen silti.

Käyttääkseni turun busseja jollain tapaa sujuvasti, minun on ensin täytynyt sisäistää turun kartta, jonka perusteella voisin päätellä, milloin bussini mahdollisesti ohittaa pysäkkini.

Tämä tosin on turhahko taito. Kolmen pysäkin matka voidaan toisinaan taittaa alle minuutissa, toisinaan tunnissa.

Takaki(r)ves ei sano paikkana mitään, enkä ole ikinä siellä käynyt. Myönnän, saatan olla vähän turhan kiukkuinen, kun seison pysäkillä vielä puolentunnin jälkeen, koska en tiennyt, että matka kaukaa lähelle kestää 30 minuuttia. Ketä voisin syyttää, kun tolpassa lukee, että auto lähti takakirveestä tasalta, ja olen itse etuajassa?

Helsingissä ei tarvitse tuntea jokaikistä perähikiää ja pallivahaa, vaan pysäkeillä lukee milloin bussi on juuri sen tolpan kohdalla, jonka vieressä seison. Minua ei oikeastaan edes kiinnosta, milloin se on jollain muulla pysäkillä. Miten ystävällistä, HSL.

Suomessa pyörii lukuisat firmat täysin työharjoittelijoiden voimin. Voisiko Turun Joukkoliikennekin ottaa muutaman ysiluokkalaisen työelämääntutustujan ja taksvärkkiläisen laskeskelemaan, miten pitkään takakirveestä kestää körötellä pernoohon ruuhka-aikaan?

Juu, olkaa hyvä vain, ihan itse keksin, mutta saatte käyttää ideaani. En tahdo kuin.. no, toimivan paikallisliikenteen. Ja rahat takaisin niiltä päiviltä, jolloin kuukausikorttini ei ole toiminut.

Asun reilun kahden kilometrin päästä rautatieasemasta. Kun matkalaukkujen kanssa en tahdo pakkasella kävellä, joudun ottaa taxin. Turun joukkoliikenne tarjoaisi kaksi vaihtoehtoa. Voin kävellä reilun kilometrin, eli yli puolet, matkasta lähimmälle pysäkille, tai sitten voin tehdä nopean puolentunnin vaihdon torilla. Kuulostaa yhtä sujuvalta matkanteolta kuin tuleva vr:n tarjoilema junakyytikin.

Luulisi, että pyöräilemällä voisi välttyä Turun Joukkoliikenteen kiroukselta. Niinhän sitä helposti ei-turkulaisena luulisi.

Turkulaiset pyöräteit ovat yhteishuoltajuudessa pyöräilijöillä ja bussimatkaajilla. Sillä luodaan mukavia tosielämän yhteentörmäyksiä.

Matkani turkulaista pyörätietäpitkin etenee mukavasti samaa vauhtia viereisten autojen kanssa. Vastaantulevalla autokaistalla bussi himmaa pysäkinkohdalla.

Sekunnin murto-osassa bussista on pudonnut turkulainen rouva ja laatikollinen konditoriatuotteita minun ja Tunturin syliin. Vauhtini loppui kuin vanhukseen kun bussipysäkiä käyttävä nainen ei tiennyt varsinaisen pysäkin olevan pyörätien toisella puolella. Enkä minä huonona turkulaisena tiennyt, että pyöräteillä pitää varoa bussia käyttäviä vanhuksia kuin maanteillä hirviä.

Hirvivaaraa vastaava varoituskyltti ennen bussipysäkkiä voisi olla reilua, sekä Tunturiani, että rouvavanhusta kohtaan. Reilusta vielä parempi vaihtoehto voisi olla keksiä ratkaisu, joka ei aiheuttaisi hengenvaaraa aina kun Turun Joukkoliikenteen asiakas astuu bussista, tajuamatta putoavansa keskelle pyöräteitä.

Minä otin bussista mummon, ottakaa te vinkistä vaari.

Ruskea on suomen kieli

Suomen kielessä on hurja määrä sanontoja, jotka eivät joko tarkoita mitään, kuten kylmä kahvi kaunistaa, tai sanontoja jotka ovat täysin ristiriidassa todellisuuden kanssa. Kuten svensa talande, bätre folk.

Tiedän kyllä mistä sanonnat ”tupen rapinat” ja ”pillun päreet” ovat tulleet kieleemme. Mutta suomenruotsalaisia ylistävän sanonan tausta on hieman tyhjän päällä.

Olin töissä baarissa. Tämä juttu kerto yhdestä illasta viime syksynä.

Tiskillä istui muutaman tunnin ajan entinen, ja myös tuleva, vanki juomassa keskiolutta. Samaan aikaan oli toisessa kerroksessa suomenruotsalaisten bileet. Yksityistilaisuus.

Vuoroni loppuun mennessä olin saanut entiseltä vangilta, illan ainoat, yli 10 euron tippit.

Ja siivonnut naisten vessasta suomenruotsalaisten neitien tuomien omien skumppapullojen korkkeja ja tyhjiä pulloja. Heille olisi ollut tilaisuutensa puolesta skumppaa koko illan 3 euroa muki.

Ai paha.

Suomenruotsalaiset ymmärtävät näemmä hyvien tapojen päälle.

He kiltisti tuovat oman kuohuviininsä pubiin, ettei heidän tarvitse häiritä henkilönkuntaa tiskin takana tilauksilla, eikä heitä kannata yrittää lahjoa. Ovat niin persaukisia, että varmasti ottaisivat rahaa vastaan.

Lahjonta on rikos. Hankenilaiset tietävät.

Vanki teisi, että tuomio odottaa enää käytäntöönpanoa. Siksi hänen oli helppo lahjoa ja kyykyttää baarimikkoa pyytämällä kaikenmaailman suosituksia ja lahjomalla vielä.

Pomo kato, mä hymyilen ruotsiksi

Olen asunut Suomessa koko ikäni, mutta suuren osan siitä kaupungissa, jossa ei sovi olettaa, että palvelua saa suomen kielellä.

Svenska talande ovat sairaaalan opasteet ja kaupan kassat. Palvelu hymyilee ruotsiksi. Paremmuusjärjestys on yhtä arvokas hierarkia kuin ala-asteella pituusjono ruokalaan mennessä.

Suomen kieli on itsestään selvyys, sitä ei viitsitä kysyä edes työhaastattelussa. Ruotsiksi on kuitenkin osattava palvella vaativaakin asiakasta.

Suomenruotsalaisia on osattava palvella hyvin, heillä riittää rahaa kuluttaa.

Vai oletko nähnyt suomenruotsalaista spugea nukkumassa katuojassa? Entä suomenruotsalaista Mats-perusduunaria? Pera-perusduunari rimmaakin paremmin.

Nope. He käyvät Hankkenin ja perustavat kivan yrityksen ja sisustavat kotinsa Gantilla.

Ja milloin unohtui, että Suomessa puhutaan myös Saamea?

Alennuksia, järjen ylistyksiä?

Kävin kesällä Ikeassa.

Ikea on, korkean laadun lisäksi, tunnettu halvoista hinnoistaan, aivan kuten loppukesä alennusmyynneistään.

Alelaareja löytyi ruotsin ihmeestäkin. Vähän ehkä käänteisellä tekniikalla toteutettuna.

Kyseenalaisia ovat myös suomalaiset alennukset. Vai pitäisikö puhua tarjouksista.

Citari ei millään tavalla pidä asiakkaitaan tyhminä.

Molemmat kyltit eivät olleet esillä, mutta mielenkiinnosta tarkistin marjojen "oikean" hinnan.

Ansaitsen sakot

Ansaitsen sakot ainakin seuraavista tekemistäni rikoksista ja rötöksistä:

Olen ajanut autoa ilman turvavöitä. Olen kävellyt punaisia päin. Olen ajanut punaisia päin. Olen virtsannut julkisella paikalla. Olen nauttinut alkoholia julkisella paikalla. Olen syönyt minulle määräämättömiä lääkkeitä ja antanut muille minulle määrättyjä lääkkeitä. Olen myynyt alkoholia selvästi päihtyneelle. Olen välittänyt viinaa ja röökiä alaikäiselle. Olen ajanut stop-merkin ohi pysähtymättä. Olen varastanut koulusta ja muista valtion virastoista vessapaperia. Olen matkustanut ilman lippua. Olen kuljettanut mukanani teräasetta monta päivää (se ei tosin ollut minun, mutta tieto omistajasta olisi viimeistään tehnyt siitä rikoksen). Olen halventanut virkavaltaa. Olen ajanut törkeää ylinopeutta.Ja aivan varmasti loukannut toisen ihmisen kunniaa....

Mutta mielestäni en ansaitse sakkoja pyöräilemisestä.

Turun poliisin ystävällisesti sakotti minua, kun ajoin jalkakäytävällä 20 metrin matkan.

Myönnän, ajoin jalkakäytävällä. Mutta viereinen autotie, jota vertaisin ehkä Mannerheimintiehen, on vaarallinen pyörätie. Jopa vanhempikonstaapeli myönsi: ei itsekään polkisi siinä.

Sakkoa kirjoittaessaan hän vetosi ajokorttiini. Autokoulun käyneenä minun on tiedettävä liikennesäännöt.

Huh, hyvä ettei Suomessa saa ajaa pyörällä ilman ajokorttia.

Mitä siitäkin tulisi: liikennesäännöistä mitään tietämättömät säntäilisivät pyörineen ympäri kaupungin katuja?

Kyllä, minulla on ajokortti. Arvelen, että juuri siksi tiedän, että kolmen kaistan ylämäessä yksi pieni, hikisenä ja punaisena polkeva koululainen ei ole se, mitä pimeästä kulmasta osaisin etsiä kaistaa vaihtessani.

Konstaapeli ei myöskään kertonut, miten pyörätieltä kuuluu liittyä autotielle niin, että autoilijat huomaavat minut. Turvallinen paikka ei ole.

Turku kun ei ole kotikaupunkini, en mietenkään tiennyt, että neljän korttelin päässä olisi kulkenut pyörätie samaan suuntaan. Sakot olisi pitänyt antaa siitäkin.

Seuraavana päivänä poljin autotien puolella, traktori viereisellä kaistalla. Olin Ylpeä saadessamme yhdessä tukkia yhden Turun suurimmista kaduista (ja ylämäistä) iltapäiväruuhkassa.

Kirjottaja on onnellinen, että lähestukoon kaikki mainitut rikokset ovat ehtineet vanhentua.

Mehujäähalli

Neuvostoliitto on hajonnut eikä Tsekkoslovakiaa enää ole.

Samoin ovat kadonneet Suomen kartalta suuret maamerkit, kuten Elysee areena ja Länsiauto areena.

Luulin, etteivät tuolaiset rakennukset vain katoa ilman mediahuomiota.

Eivät rakennukset katoakaan, yllätys. Vaan rahat katoavat, tai sitten löytyy aina joku barona, jolla on vielä enemän liikaa ylimääräistä rahaa.

Muutama vuosi nimi hallinperseessä maksaa todennäköisesti suuremman summan rahoja kuin pystyn edes käsittämään. Ja miten se maksaa itsensä takaisin. En tahdo tietää.

Finnair stadion on juuri(?) kastettu Sonera stadioniksi. Hartwall areenaa vielä hoetaan urheiluruudussa. Vaikka Karhu areenalle onkin nimi jo valmiina, odottamassa.

Miksi halleja sanottaisiin, jos ne eivät olisi Mainos Areenoja?

Ja vielä, miksei kukaan tahdo olla nykyinen turkuhalli? Parka.

Huumorin taju

Seuranhakupalstat ovat täynnä ilmoituksia, joissa haetaan huumorintajuista kumppania.

Naiset hakevat huumorintajuista miestä, joka saa heidät nauramaan.

Miehet hakevat huumorintajuista naista, joka tajuaa nauraa heidän vitseilleen oikeassa kohdassa.

Kaaso omissa häissäni

Teorian mukaan naiset jaetaan kahteen: vaimomaterialiin ja niihin, jotka ovat kivoja ja kauniitakin ehkä, mutta ei niiden kanssa seurustella voi. Niiden kanssa petetään.

Vaimomatskutytöt eivät välttämättä saa miesten päitä kääntymään kadulla, mutta heitä pyydetään kahville. Ja lopulta, ei heistä juuri erotakaan.

Sitten ne toiset. Heille tarjotaan baarissa juotavaa ja pyydetään jatkoille. Eikä muisteta kysyä nimeä tai mainita, että oma vaimomatsku odottaa kotona.

Tyttöjen välinen ero on pieni, ja tulee ilmi ehkä enemminkin miesten kuin naisten käytöksestä.

Vaimomatskulle ei sanota esimekiksi seuraavia asioita treffeillä tai yhteisen yön jälkeen:

-Mä tilasin ruuan tässä odotellessa. Oikeestaan mä söinkin jo.

-Tos on kakskybää, sil pääsee varmaan keskustaan asti. Soitin sulle taksin.

-Mä käyn paskalla. Keksi jotain.

-Soitin just kundit käymään, sun varmaan kannattaa lähtee ennenku ne tulee.

-Älä ihmettele miksi mutsi sanoo sua Nanikaksi. En oo kertonu et me erottiin.

Miten on mahdollista, että kaikki miehet tietävät tämän kahtiajaon, mutta kukaan ei ole viitsinyt mainita siitä?

Odottivat, että olen 24 ja keksin teorian itse.

Luulin vielä vähän aikaa sitten, että saisin joskus nauraa tytöille, jotka saivat nuorena lapset ja vaihtoivat kaiken kivan vaippahelvettiin. Nyt tajuan. Mullehan tässä nauretaan.