Poistuin, osoitin mieleni

Miksi poistuin kesken palautetunnin? Siksi, että tänään tulin opiskelemaan, enkä oppinut. Hetken poistuminen tuntui mielenosoitukselta.

Perustelen. Opiskelen journalismia. Opiskelen siksi, etten osaa ja tahdon oppia. En koe oppivani mitään siitä, että kuuntelen kun luokkakavereideni töitä kehutaan.

Ja niitähän kehuttiin. Kuvat olivat teräviä ja niissä oli kauniit värit. Tekstistä sai selvää ja jutussa oli väliotsikot.

No sehän on sitten journalismia.

Tai sitten kuvissa pönötti tietokoneen näppäimistö. Kuvalla olisi voinut kuvittaa, mitä tahansa juttua, liittyi se sitten joka syksyiseen flunssakauteen tai nettipiratismiin.

Tai niin ainakin luulen, mutta olen vasta opiskelija, mistäs vielä tiedän mitään.

Jos luokkamme olisi oikeasti ansainnut vain ja ainoastaan kaikki maailman kehut, olisimme varmasti jo päätoimittajia kaikki.

Annamme opiskelijatovereillemme palautetta jo ennen varsinaista palautehetkeä. Ymmärrän siis, ehkä jotenkin, etteivät opiskelijat anna palautetta toisilleen enää siinä vaiheessa kun juttu on valmis. Jos opettaja kuitenkin voisi paneutua juttuun sen verran, että keksisi edes yhden asian, jonka opiskelija voisi seuraavan kerran tehdä paremmin. Siksi kai meitä opettaa pitkän uran journalismin ammattilaisina tehneet, että he osaavat. Jakaisivat siis osaamistaan. Enkä edes tarkoita olla sarkastinen.

Oman kokemukseni mukaan luokkamme työjälki menisi läpi monessa lehdessä. Mielestäni voitaisiin sitten kehua heitä, joille se taso riittää.

Olen miettinyt, että johtuuko kritiikittömyys opettajien osallistumisesta jokaiseen juttuun? Entä jos jokaisen pitäisi koulussa saada tehdä kaikki virheet ja huomata itse miten käy, kun asian tekee noin, kun se pitäisi tehdä näin.

Kävin keskustelua aiheesta opiskelijatovereideni kanssa. Heidän mielestään luokkamme pitää vain antaa vertaistukea ryhmän sisällä, eikä opettajien pidä olla ankaria, koska joku voi loukkaantua. Ja kenellekään ei saa olla ilkeä.

Aloitettaisiinko opiskelu luennosta, joka käsittelisi sitä, miten palautetta voidaan antaa työstä, eikä sen tekijästä. Sitten vasta mentäisiin itse asiaan. Ai niin, jokaisen kurssin alussa onkin jo puhuttu palautteen 

antamisesta ja saamisesta.

Ja sitten some

Luokallani on 30 ihmistä, kun mukaan lasketaan edelliseltä vuosikurssilta muutama meidän kelkkaan hypännyt. Jos käytämme kolmena koulupäivänä puolituntia siihen, että mietitään sosiaalisenmedian syvintä olemusta, se tekee yhteensä 45 tuntia aivotyöskentelyä.

45 tuntia. Sillä saatiin viime viikolla lehden tileille muutama päivitys ja yksi kuva.

Lehti ei ole riippuvainen lukijoista, koska ei elä mainosrahalla. Lukijoita lehdellä kuminkin on joka vuosi opiskelijoiden lähipiiristä. Jotkut ammattilaiset seuraavat ammattinsa vuoksi. Tarvitaanko silti 45 työtuntia mietintää, mitä opiskelijalehti twiittaa? Twiitit joka tapauksessa kirjoittaa muutenkin sosiaalisen median hypessä lilluvat yhteisömme jäsenet. Muille juttu on yhtä kiinnostava kuin koivunkanto kultakalalle.

Olkoon tämä keskustelunavaus. Varmasti kaivan verta nenästä, mutta Puusaa lainatakseni: Oli kirjoitettava voidakseni katsoa itseäni pelistä.

Muuten lähtisin toisenkin kerran.

Homo jo kuudennessa polvessa

Kaveripiiriini kuuluu monta homoa. Yllätys varmaan: Heillä on kaikilla heterovanhemmat. Yksikään ei ole homoisän ja lesboäidin tuotos. Luulisin, että tuolla kombolla tulisi kaikkein todennäköisimmin heteromuksuja.

Yllätys tämäkin: Homot eivät ole kiinnostuneet kaikista miehistä. Kuten et varmaan sinäkään ole kiinnostunut naapurirapun sievästi alkoholisoituneesta ja parrakkaasta marjaleenasta.

Joten voit aivan hyvin mennä uimahalliin pelkäämättä, että joku homo kuolaisi vyönsoljen alleen peittävän kauniin kaljavatsakumpusi perään. Tai pubilihaksen, niinkuin itse sitä leikkisästi kutsut.

Homo ei vilkuile peräsintäsi kun vaaput pubista kotiin ja lantiosi keinuu kuin pienellä bambilla, vaikka kuinka oletkin treenannut ja harrastanut penkkiurheilua.

Homous ei tartu kuin narkolepsia THL:n hyväksymistä rokotteista. Jos tartuntaa pelkäät, siihen pelkoon on syy. Et ole hetero, vaan umpihetero, korostaaksesi omaa heterouttasi, että se peittäisi alleen sen, mitä et voi edes itsellesi myöntää.

En suosittele homoja koskevia aivopieruja, ennen kuin omat lapsesi juoksevat naisissa. Et voi olla varma, ettei oma poikasi tahdo nelivuotiaana leikkimään takapihalle naapurin Hilman kanssa kotia ja kysy: - Saanks mä olla äiti?

Face it: heterot synnyttävät homoja!

Turun Joukkoliikenne

Muutamia lämminhenkisiä huomautuksia toiminnastanne.

Olen kotona ja todella väsynyt – Turun joukkoliikenteeseen. Puolituntia sitten lähdin energiaa puhkuen bussipysäkille, olin matkalla salille. Turun Joukkoliinenne ei suonut minulle kuntosalikäynnin iloa.

25 minuutin kymmeneen asteen pakkasessa seisominen tosin kävi treenistä. Ajamaton vuoro kasvattaa luonnetta, nostaa vitutuksen sietokykyä, opettaa kärsivällisyyttä ja kylmyydensietokykykin paranee. Mahtavia kasvattavia ominaisuuksia firmalta, jonka perusfunkio kai pitäisi olla maksavien asiakkaiden kuljettaminen maksua vastaan paikasta toiseen sovitun aikataulun mukaisesti.

Ja se vitutus, minkä ajamaton vuoro saa aikaan, nostaa kivasti myös verenpainetta. Tiedän taas eläväni.

Jos vuoroja ei voida ajaa, ne kannattaa ystävällisesti jättää mainitsematta aikataulussa. Vihjaan nyt, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta.

Pyydän jo etukäteen anteeksi, että aion mainita Helsingin ja verrata turkua siihen. Sillä ei tässä kaupungissa irtopisteitä yleensä saa, teen sen silti.

Käyttääkseni turun busseja jollain tapaa sujuvasti, minun on ensin täytynyt sisäistää turun kartta, jonka perusteella voisin päätellä, milloin bussini mahdollisesti ohittaa pysäkkini.

Tämä tosin on turhahko taito. Kolmen pysäkin matka voidaan toisinaan taittaa alle minuutissa, toisinaan tunnissa.

Takaki(r)ves ei sano paikkana mitään, enkä ole ikinä siellä käynyt. Myönnän, saatan olla vähän turhan kiukkuinen, kun seison pysäkillä vielä puolentunnin jälkeen, koska en tiennyt, että matka kaukaa lähelle kestää 30 minuuttia. Ketä voisin syyttää, kun tolpassa lukee, että auto lähti takakirveestä tasalta, ja olen itse etuajassa?

Helsingissä ei tarvitse tuntea jokaikistä perähikiää ja pallivahaa, vaan pysäkeillä lukee milloin bussi on juuri sen tolpan kohdalla, jonka vieressä seison. Minua ei oikeastaan edes kiinnosta, milloin se on jollain muulla pysäkillä. Miten ystävällistä, HSL.

Suomessa pyörii lukuisat firmat täysin työharjoittelijoiden voimin. Voisiko Turun Joukkoliikennekin ottaa muutaman ysiluokkalaisen työelämääntutustujan ja taksvärkkiläisen laskeskelemaan, miten pitkään takakirveestä kestää körötellä pernoohon ruuhka-aikaan?

Juu, olkaa hyvä vain, ihan itse keksin, mutta saatte käyttää ideaani. En tahdo kuin.. no, toimivan paikallisliikenteen. Ja rahat takaisin niiltä päiviltä, jolloin kuukausikorttini ei ole toiminut.

Asun reilun kahden kilometrin päästä rautatieasemasta. Kun matkalaukkujen kanssa en tahdo pakkasella kävellä, joudun ottaa taxin. Turun joukkoliikenne tarjoaisi kaksi vaihtoehtoa. Voin kävellä reilun kilometrin, eli yli puolet, matkasta lähimmälle pysäkille, tai sitten voin tehdä nopean puolentunnin vaihdon torilla. Kuulostaa yhtä sujuvalta matkanteolta kuin tuleva vr:n tarjoilema junakyytikin.

Luulisi, että pyöräilemällä voisi välttyä Turun Joukkoliikenteen kiroukselta. Niinhän sitä helposti ei-turkulaisena luulisi.

Turkulaiset pyöräteit ovat yhteishuoltajuudessa pyöräilijöillä ja bussimatkaajilla. Sillä luodaan mukavia tosielämän yhteentörmäyksiä.

Matkani turkulaista pyörätietäpitkin etenee mukavasti samaa vauhtia viereisten autojen kanssa. Vastaantulevalla autokaistalla bussi himmaa pysäkinkohdalla.

Sekunnin murto-osassa bussista on pudonnut turkulainen rouva ja laatikollinen konditoriatuotteita minun ja Tunturin syliin. Vauhtini loppui kuin vanhukseen kun bussipysäkiä käyttävä nainen ei tiennyt varsinaisen pysäkin olevan pyörätien toisella puolella. Enkä minä huonona turkulaisena tiennyt, että pyöräteillä pitää varoa bussia käyttäviä vanhuksia kuin maanteillä hirviä.

Hirvivaaraa vastaava varoituskyltti ennen bussipysäkkiä voisi olla reilua, sekä Tunturiani, että rouvavanhusta kohtaan. Reilusta vielä parempi vaihtoehto voisi olla keksiä ratkaisu, joka ei aiheuttaisi hengenvaaraa aina kun Turun Joukkoliikenteen asiakas astuu bussista, tajuamatta putoavansa keskelle pyöräteitä.

Minä otin bussista mummon, ottakaa te vinkistä vaari.